sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Suklaakakku


Tässä on sellainen suklaakakun ohje, jota jatkuvasti joku pyytää omakseen. Laitan sen nyt tänne, niin ei tarvitse aina kirjoitella. Erittäin hyvä kakkuohje, äidiltä peritty. Kakun voi tehdä jo tarjoilua edeltävänä päivänä. Kuorrutus kovettuu jääkapissa kiiltäväksi ja säilyy hyvin. Jos haluaa tehdä oikein kauniin kuorrutuksen voi pursottaa, mutta suklaapäällinen on myös helppo veitsen kanssa muotoilla hiukan röpelöiseksi. Suklaapäällisen väriä on myös mahdollista hiukan muutella kaakaojauhon määrän mukaan. Olen myös usein tehnyt ohjeella pieniä leivoksia, joita on näppärä myös pakastaa. Ja samalla ohjeella voi myös tehdä kääretortun mallisen kakun, joka päällystetään suklaakuorrutteella. Siihen riittää yksi pohja ja kolmasosa suklaakuorrutteesta.

Pohja: (isoon kakkuun 3 kertaa)
  • 4 munaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 dl kaakaojauhetta (van houten)
  •  1 tl leivinjauhetta
Täyte:
  • 3 dl kermaa
  • 1,5 prk maitorahkaa
  • omenahilloa
  • sokeria
Suklaakuorrute:
  • 3 dl sokeria
  • 1,5 dl kaakaojauhetta
  • 3 dl kermaa
  • 6 keltuaista
  • 450 g voita
  • 6 valkuaista
  • 3 tl vanilliinisokeria
Vatkataan munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoitetaan kuivat aineet ja lisätään sihdaten vaahtoon. Levitetään taikinasta pellille kakun kokoinen noin 20cm*30cm alue. Paistetaan 210 asteessa kymmenisen minuuttia. Valmis levy kumotaan sokeroidulle leivinpaperille ja annetaan jäähtyä. Tällaisia pohjia tehdään isoon kakkuun kolme. Pohjista voi tehdä aavistuksen isompia kuin haluttu kakku, jolloin reunat voi leikata siisteiksi. Keitetään suklaakuorrute. Sekoitetaan keskenään kattilassa sokeri, kaakojauhe, kerma sekä keltuaiset. Kuumennetaan kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen. Annetaan jäähtyä. Vatkataan pöydällä pehmennyt voi vaahdoksi ja lisätään jäähtynyt kiisseli vähitellen vatkaten, sitten valkuaiset yksitellen hyvin vatkaten ja lopuksi vanilliinisokeri. Täytettä varten vatkataan kerma vaahdoksi yhdistetään rahkaan, maustetaan sokerilla. Pohjan päälle levitetään omenahilloa ja paksu kerros kermarahkaseosta, toinen pohja päälle ja sama juttu ja lopuksi kolmas pohja päällimmäiseksi. Suklaakuorrutus levitetään kakun päälle ja reunoille paksulti ja annetaan jähmettyä jääkaapissa, koristeet kannattaa laittaa ennen jääkappiin laittoa. Mikäli teet leivoksia, riittää yksi pohja ja kolmasosa suklaakuorrutteesta, jos et halua tehdä isoa määrää kerralla.

12 kommenttia :

  1. Tän on pakko olla hyvää!!

    Meillon 18-vuotiset parin viikon kuluttua, taitaapa kakku päästä tarjoilulistalle.

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihana kakku. Kiitos ohjeesta. Tuota on pakko kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta, otetaanpa talteen♥

    VastaaPoista
  4. Herkulliselta vaikuttaa! Otanpa minäkin ohjeen talteen.:)

    VastaaPoista
  5. Upeaa! Minulla on suklaa- ja sokerilakko, mutta tätä täytyy kokeilla.

    Hyvä idea sinulta tuoda ruokajuttuja ja leivonnaisia tänne mukaan♥

    VastaaPoista
  6. Nam nam :) Kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
  7. Hei, mahtavaa!! Synttärijuhlat sunnuntaina ja olen hieman kyllästynyt ainaiseen samaan suklaakakkuun. Tämä kuorrute kuulostaa kiinnostavalta! Jos kakku onnistuu, saanko lainata ohjeen ruokablogiini, linkaamalla tietysti tänne...?

    VastaaPoista
  8. Toki voit lainata ja linkittää :) muista vaan jäähdyttää tuo päällisen seos ennen voihin sekoittamista kunnolla tai muuten tulee velliä :) se on oikeastaan ainoa kohta, missä voi mennä pieleen.

    VastaaPoista
  9. Kauanko kestää, että kuorrute kovettuu?

    VastaaPoista
  10. Ei mene kovin kauaa, sanoisin että jääkaapissa puolessa tunnissa on kovahkoa. Voi myös syödä ilman jääkaappikäsittelyä, jolloin kuori vain on pehmeämpi :).

    VastaaPoista
  11. Kiitos. Kerron sitten miten onnistui :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos maittavasta ohjeesta! Tein tätä kakkua kuopuksen synttärijuhliin viikonloppuna ja kovasti vieraat tykkäsivät.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...