tiistai 26. helmikuuta 2013

Kokkaamme kanaa


Ukko makaa sohvalla tietokone mahan päällä ja luurit korvilla, odottelee maha kurnien valmistuvaa kanaa toivoen, että kaloreiden ja proteiinien suhde olisi täydellinen. Leijailevista tuoksuista hän yrittää alitajuisesti tehdä päätelmiä siitä, mikä versio tänään on tarjolla. Epätoivoinen katse keittiön suuntaan kertoo jo alentuneesta verensokerista. Samalla hän haaveilee pääsystä keittiön kuninkaaksi hommaan, jonka hän osaa mainiosti. Esikko on keittiön siivoushommissa luurit korvissa, kuulee mitä haluaa kuulla ja tekee mitä sattuu. Luurien läpi kantautuu ankara hevi, jonka kiivas tahti ei kuitenkaan missään määrin siirry varsin rauhallisesti toimivaan teiniin. Keskimmäinen poika on kokkaushommissa luurit korvissa, teinipoppi soi. Hän tekee mitä pyydetään, oman version ja näkemyksensä mukaan tietysti ja haluaa joka asiasta tietää miksi sekä miten. Moni homma onnistuu pelkällä vihjaisulla ja makunystyrät ovat pettämättömät, hän on meidän perheen kulinaristi. Poju, kaikkitietävä tokaluokkalainen, käy nostelemassa kaikkien kolmen luureja ja antamassa ohjeita ja väliaikatiedotuksia, hän paukuttaa ohjetta kovaan ääneen ja vahtii, että kaksi vanhempaa poikaa tekevät, mitä ohjeessa sanotaan. Minä itse seison keittiössä, hiukan avustan, ihailen ja olen ylpeä, nautin siitä, että kaikki on tässä ja nyt. 
  • 2 pkt maustamattomia broilerinfileitä
  • 1 iso sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 punainen paprika
  • 1 pss vihreitä papuja
  • 2 rkl mango chutneytä
  • 1 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa
  • 1 prk mustapekka ruokakermaa
  • luraus hunajaa
  • suolaa, mustapippuria
Kuullotetaan sipulit öljyssä, lisätään filesuikaleet ja ruskistetaan hyvin, lisätään tomaattimurska ja mausteet sekä kuutioitu paprika ja pavut, haudutetaan kypsäksi. Lisätään lopuksi ruokakerma ja tarkastetaan maku.

14 kommenttia :

  1. Hyväntuulinen pala perheen arkea :)

    VastaaPoista
  2. Tällä ohjeella herkutellaan ensi viikolla broileria.:)
    Erona vaan, että meikäläinen häärii yksin keittiössä, isäntä käy välillä kurkkimassa jokos on valmista:))

    VastaaPoista
  3. Ihana kokkaussessio, mitä useampi kokki sen parempi kanaruoka :)

    VastaaPoista
  4. Herkullista. Meilläkin syötiin kanaa tänään.

    VastaaPoista
  5. Teillä on mainiot kokit! :) Kana on hyvää! :)

    VastaaPoista
  6. HERKULLISEN NÄKÖISTÄ - IHANAA VIIKON JATKOA SINULLE !

    VastaaPoista
  7. Hyvännäköinen annos, nam..:)

    VastaaPoista
  8. Hei, löysin muutama viikko sitten blogiisi.
    En ole ihan varma laitoinko silloin jo kommenttia, tarkoitus ainakin oli, mutta jos en laittanut niin nyt ainakin.;)

    Aivan ihana blogi sinulla. Huikeita kuvia ja reseptejä. Jään lukijaksi.:)

    VastaaPoista
  9. Mukava, kun lapset osallistuvat ruuanlaittoon tai siis keskimmäinen, hyvältä näyttää tämäkin pasta.

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa hyvälle, sekä yhdessä kokkaus, että itse ruoka!

    VastaaPoista
  11. Nams!
    Raitapaita siirtyi instagramiin. Kuvasi sopisivat valtavan hyvin sinnekin. Alkuun pääset kurkistamalla linkkiä vanhassa blogissani. Odotan inokkaasti, että tapaisin vanhoja blogikavereitani instagramissa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...