keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Mutakakku ja mustaviinimarjavaahto




Tässä vielä mutakakun ohje, monia olen kokeillut, tämä on muokkautunut parhaaksi, hurja määrä suklaata, mutta maku on sen mukainen. Tein näitä oikein kaksin kappalein naisille ja kun tulin juoksulenkiltä, olivat pojat pistelleet toisen kolmeen pekkaan. Esikko olisi halunnut ihan oman mutakakun, hänelle ei taida mikään suklaamäärä riittää. Sulatetaan voi ja suklaat kattilassa, jäähdytetään hieman. Vatkataan munat ja sokeri vaahdoksi, lisätään vaahtoon voisuklaaseos ja muut aineet. Kaadetaan voideltuun vuokaan ja paistetaan 200 asteessa 20-25 minuuttia. Kakun pitää olla keskeltä sopivan mehukas, joten liian kauan ei kannata uunissa pitää. Mustaviinimarjavaahdon ainekset sekoitetaan keskenään, kerma vatkataan ensin vaahdoksi ja siihen lisätään varovaisesti sekoittaen loput aineet.
Mutakakku:
  • 4 munaa
  • 2 dl sokeria
  • 180 g tummaa suklaata
  • 180 g maitosuklaata
  • 180 g voita
  • 2,0 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
Mustaviinimarjavaahto:
  • 2 prk mascarponea
  • 1 prk smetanaa
  • 2 dl vispikermaa
  • 0,5 dl limoncelloa
  • mustaviinimarjahilloa
  • sokeria maun mukaan




16 kommenttia :

  1. Ihanaa herkkua, samoin kuin tuo edellinen juustokakku. Mukavaa päivää Sinulle.

    VastaaPoista
  2. Nam! Kyllä teillä pojat saa ihania herkkuja. Ja jälleen niin kaunis esillepano yksinkertaisen kauniilla koristelulla.

    VastaaPoista
  3. Hauska tuo koristelu. SInä se jaksat värkätä kaikkee ihanaa!! :)

    VastaaPoista
  4. Sama mieltä kuin VillaVaahtokarkki, herkkuja on tarjolla ja esillepanokin huomioitu. Mutakakku on mast, myös konjakkiluumuhillo+turkkilainenjogurtti sopii sen kanssa hyvin yhteen.

    VastaaPoista
  5. lempi herkkuni. Pitää kokeilla vaahdon kanssa.

    VastaaPoista
  6. Kaunis koristelu, juuri sellainen jonka ajattelin toteuttaa viime viikonloppuna mutta en sitten kumminkaan leiponut kakkua. Toi on varmasti makoisa :)

    VastaaPoista
  7. Vesi kielellä täällä ihailen kakkua! Nam!

    VastaaPoista
  8. Olen kokeillut pariakin mutakakun ohjetta, mutta Sinulla on vielä erilainen. Menee kokeiltavien listalle, näyttää herkuliselta;)

    VastaaPoista
  9. SUklaata joka puolella :-) Ihanaa.

    ja kaunis tuo kakun koristelu !

    VastaaPoista
  10. Tosi hauska idea tuo koristelu! :)Ja ohje vaikuttaa ihanan suklaiselta.. :P

    VastaaPoista
  11. Ihania herkkuja , nyt mutakakkua ja taaempana mustikkaista.

    VastaaPoista
  12. Mutakakku on ihanaa, ja mustaherukka sopii suklaan kanssa hyvin yhteen.:)

    VastaaPoista
  13. Täällä on taas ihania ohjeita leivontaa, mutakakun kokeilen seuraavaksi.

    VastaaPoista
  14. mutakakku kuuluu munkin vakkari/suosikki leipomisiin, ikav koristelu idea :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...