sunnuntai 25. elokuuta 2013

Hedelmäiset porsaankyljykset


Leena Lumi kyseli joku aika takaisin pihvien paistamisesta. Aikaisempi postaus asiasta tässä. En ole mikään pihvimestari, mutta sen verran tähän ikään mennessä on opittu, että paksuja pihvejä on ihan turha paistella pelkästään pannulla ja että paksustakin lihasta voi saada todella herkullisen pehmeää. Nämä kyljykset olivat valmiiksi suolattuja ja ainakin sentin paksuisia. Uunissa kypsentämisen tuloksena myöskin mureita ja pehmeitä. Tärkeää on, että liha otetaan ajoissa huoneenlämpöön, ainakin puolisen tuntia ennen paistamista. Mausteseoksen ainekset sekoitetaan keskenään ja levitetään kyljysten molemmille puolille, kyljykset ruskistetaan nopeasti pannulla molemmin puolin ja siirretään vuokaan riviin. Mukaan siivutetaan omenalohkoja ja luumun puolikkaita, jotka sivellään vaahterasiirapilla. Koko komeus peitetään foliolla ja paistetaan 180 asteessa kypsäksi noin 20-30 minuuttia riippuen pihvien paksuudesta. Jos paistaa kyljykset uunissa ilman foliota, saa tulokseksi rapeamman pinnan, mutta folion kanssa tulee mureampi liha. Mausteseos ei ole mikään kovin tulinen ja sopiikin hyvin yhteen hedelmien kanssa.
Mausteseos:
  • 2 rkl ruokosokeria
  • 4 rkl Dijon sinappia
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl sweet chili -kastiketta
  • 2 tl pippurisekoitusta
  • (1 tl suolaa)

2 kommenttia :

  1. Mums, tuota täytyykin kokeilla :)

    VastaaPoista
  2. Jep, sama havainto minullakin, pannu ja uuni toimii parhaiten.

    Ostinkin juuri kyljyksiä, kiitos ohjeesta =)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...