torstai 24. lokakuuta 2013

Sydämelliset punajuurisämpylät


Ihan liian vähän tulee käytettyä punajuuria, vaikka meidän perunakauppias myy niitäkin ja komeita. Tähän päivään nämä sämpylät sopivat mainiosti ja värikin on varsin herkullinen. Maussakaan ei kyllä ole valittamista. Hiukan lisäsin mukaan myös porkkanaa ja purkin ricottaa, jonka päiväys oli menossa umpeen. Nämä sämpylät eivät ole väristä huolimatta makeita. Sekoitetaan hiiva kädenlämpöiseen maitoon, lisätään suola, raastetut juurekset, siirappi ja kaurahiutaleet. Alustetaan jauhot taikinaan vähitellen, sekoitetaan hyvin. Annetaan taikinan nousta rauhassa kaksinkertaiseksi. Leivotaan hyvin jauhotetulla alustalla taikinasta pötkylä ja leikataan sopiviksi paloiksi, jotka pyöritellään sämpylöiksi, nostatetaan sämpylöitä vielä jonkin aikaa, voidellaan vedellä ja laitetaan seesaminsiemeniä päälle. Paistetaan 190 asteessa vartin verran. Jos ei satu olemaan ricottaa, voi tilalle laittaa vaikkapa raastettua juustoa.
  • 2 isoa punajuurta
  • 1 porkkana
  • 5 dl maitoa
  • 50 g hiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 3 rkl vaahterasiirappia
  • 2 dl Myllärin luomu kaurahiutaleita
  • 7 dl Myllärin luomu vehnäjauhoja
  • 7 dl Myllärin luomu sämpyläjauhoja
  • 1 prk (250g) ricottaa
  • 3/4 dl sulatettua voita


9 kommenttia :

  1. Ihana ja takuulla herkullinen! Punajuuri on nyt kovasti in. Ennen aikaan vain Lindströmin pihvejä...

    VastaaPoista
  2. Joskus olen tehnyt punajuurisämpylöitäkin, ja eilen oli kurpitsasämpylöitä leipoessa mielessä, että pitää niitäkin taas tehdä. Punajuuri on melkeinpä suosikkijuurekseni ja sitä tulee käytettyä paljon muodossa jos toisessakin. Kellarissa on taas talveksi punajuuria reilusti.:) Ihanan värisiä sämpylät tuossa ylemmässä kuvassa ja vieläpä kauniisti sydänmuodostelmassa.:)

    VastaaPoista
  3. Kauniin värisiä sämpylöitä!

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää ja varmasti terveellistä.

    VastaaPoista
  5. Kivaa vaihtelua sämpyläresepteihin ja tosi kivat pienet leivonnan apuvälineet!

    VastaaPoista
  6. Ihana sydän:) Minä tungen punajuurta aika paljon sinne sun tänne;hyvää väriterapiaa;D

    VastaaPoista
  7. Ihan pisti miettimään että oonko mä koskaan mahtanu tuoretta punajuurta käyttää. Oon, kehtaanko edes tunnustaa, kerran muistan kuorineeni, mutta mitä mä valmistin ei tuu mieleen.

    VastaaPoista
  8. Maistuis varmaan mullekin! :)

    Rakastan blogiasi! <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...