maanantai 4. marraskuuta 2013

Hävikkiviikko 4.-10.11


Kuluttajaliitto järjestää ensimmäistä kertaa yhteistyökumppaneidensa kera hävikkiviikon, jonka tavoitteena on kiinnittää huomiota ruokahävikin vähentämiseen. Tämän viikon tarkoituksena on, että kaikki suomalaiset löytäisivät omasta arjesta tapoja, joilla voi vähentää pois heitettävän ruuan määrää. Kuluttajaliiton sivuilla olevat faktat suomalaisesta ruokahävikistä ovat aika karua luettavaa. Koko ravitsemusalan yhteenlaskettu hävikki on nimittäin 335-460 miljoonaa kiloa vuodessa. Tämä on 10-15 prosenttia kulutetusta ruuasta. Eniten suomalaisten keittiöissä pilaantuu vihanneksia ja juureksia, joita heitetään pois 22 miljoonaa kiloa vuodessa. Tämän lisäksi useimmiten heitetään pois tuoreita hedelmiä, leipää ja kahvia. Vuosittain suomalaiset heittävät pois 21 miljoonaa kiloa itsetekemäänsä ruokaa. Yleisin syy on se, että ruokaa on valmistettu liikaa. Kotitalouksista roskiin päätyvä ruokajäte Suomessa vastaa 100 000 keskivertohenkilöauton hiilidioksidipäästöjä ja kulutuksen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä 25 prosenttia aiheutuu ruoan tuotannosta. Tässä ihan vain muutamia lukuja sen osoittamiseksi, että kyseessä on oikeasti vakava ongelma. Maa- ja elintarviketeollisuuden tutkimuskeskuksen ruokahävikkitutkimukseen osallistuneista kuluttajista suurin osa pitääkin hävikin vähentämistä tärkeänä, ja lähes puolet uskoo voivansa vähentää hävikkiä omalta osaltaan. Käy tutustumassa aiheeseen lisää vaikkapa täältä. Täytyy myöntää, että mitään pulmusia ei meilläkään olla tämän asian kanssa, vaikka yritystä kyllä löytyy. Pitää alkaa vieläkin tarkemmaksi. Parhaat keinot ovat tietysti ne, että syödään helpoimmin pilaantuvat ruuat ensin, tarkistetaan kaappien sisältö ennen kauppaan menoa ja käytetään aktiivisesti pakastinta.

1 kommentti :

  1. Tärkeää asiaa! Olen nähnyt esim yhdessä ruokapaikassa, jossa komeron nurkkaan oli jäänyt leipiä, homeessa, pakastimessa alinna vanhoja lihoja. Kaikki jätteisiin, eipä ihme, että meni konkkaan. Kauheeta haaskausta. Suunnitelmallisuus auttaa paljon, sekä oma kotipossu on kätsy, siis kaikkiruokainen koira;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...