sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Persimon


Persimon, persimoni, sharon, kakiluumu, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tästä on postattu jo aikaisemminkin, mutta kertaus on opintojen äiti. Persimonon on alunperin Kiinasta ja Japanista peräisin oleva kakihedelmä, jota viljellään Israelissa. Se muistuttaa ulkonäöltään tomaattia ja muuttuu kypsyessään punertavaksi. Persimon on siemenetön ja raakanakin makea. Kypsän hedelmän maku muistuttaa hiukan luumua. Hedelmä nautitaan usein sellaisenaan, mutta se on myös hyvä soseutettuna erilaisiin jälkiruokien kastikkeisiin tai pirtelöihin. Kovempi persimon käy myös juusto-, kinkku- tai hedelmäsalaattiin. Soseena kakia voi käyttää leivonnaisten täytteenä tai paahtoleivän päällä. Tämä kaunis hedelmä sisältää paljon A-vitamiinia. Säilytys viileässä kaukana banaaneista.


Yksi monesta käyttötavasta, tosin ei kaikista terveellisin, on voissa paistaminen. Erityisen hyvältä persimon maistuu paistettuna vaikkapa köyhien ritareiden päällä. Nämä ritarit ovat tummia, koska pullat on kastettu maitoon, johon on sekoitettu hiukan kaakaojauhetta sokerin lisäksi. Päälle muutama voissa paistettu persimonsiivu ja kyytipojaksi kermavaahtoa.


10 kommenttia :

  1. Oon joskus syönyt sitä salaatissa ja voileipien päällä ja todella herkullista onkin :)

    VastaaPoista
  2. Voi että, nam..varmasti hyvää :)

    VastaaPoista
  3. Onkin muuten kaunis hedelmä.

    Ah, köyhät ritarit...

    VastaaPoista
  4. Olen syönyt vain salaatissa, mutta tuo ritari näyttää herkulliselta. Kiva saada uusia käyttövinkkejä!

    VastaaPoista
  5. Näitäpä löytyi iso laarillinen paikallisesta K-kaupasta. Ostin yhden ja nyt voisinkin sen syödä.

    VastaaPoista
  6. Persimoni on oikein suussasulava herkku ♥. Kaupasta ostan sen mieluusti hieman raakana ja annan sen rauhassa kypsyä kotosalla.
    Sinihomejuusto+keksi+persimoni+tilkka makeaa jälkiruokaviiniä=mmums :)

    VastaaPoista
  7. Tuo on minulle täysin uusi tuttavuus. Täytyypä kokeilla vinkeilläsi.

    VastaaPoista
  8. Ensimmäinen hedelmä,jota aikoinaan syötin pojalleni vauvana ollessaan;D

    VastaaPoista
  9. Oih, rakastan persimonia! Pitääkin kokeilla tätä paistamista.

    VastaaPoista
  10. Sopii myös tosi hyvin tyrnimarjan kanssa mikä pehmentää tyrnin makua.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...