keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Valkosuklainen raparperipiirakka


Olen odottanut jo kaksi viikkoa, että saisin raparperipiirakkaa omista raparpereista ja nyt ei enää kärsivällisyys riittänyt. Kasvimaalta löytyi onneksi viisi ihan kelvollista raparperin vartta. Ja koska en halunnut ihan perinteistä raparperipiirakkaa, muuntelin vanhaa ohjettani hiukan. Tästä tulikin hyvä makean ja kirpakan yhdistelmä. Ensin tehdään muruseos. Sekoitetaan keskenään vehnäjauho, sokeri, leivinjauhe, sooda sekä vaniljasokeri ja lisätään sulatettu voi. Sekoitetaan murumaiseksi seokseksi. Otetaan taikinasta 2/3 ja lisätään siihen smetana sekä kananmuna ja vatkataan sileäksi taikinaksi. Levitetään taikina vuoan pohjalle. Valmistetaan täyte sekoittamalla keskenään mascarpone ja sokerit sekä kananmuna. Lisätään seokseen sulatettu jäähdytetty suklaa ja lopuksi raparperinpalat. Levitetään täyte pohjan päälle. Päällimmäiseksi ripotellaan 1/3 muruseoksesta. Paistetaan 180 asteessa vajaa puolisen tuntia. Leikataan hieman jäähtyneenä. Marengit on lisätty koristeeksi paistamisen jälkeen.
Muruseos ja pohja:
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl soodaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 130 g sulatettua voita
  • 1 prk smetanaa
  • 1 kananmuna
Täyte:
  • 4-5 raparperin vartta
  • 1 prk mascarponea
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 1,5 tl vaniljasokeria
  • 100 g valkosuklaata


Yrttiset prosciutto-broileri pihvit


Ja sitten kanaa sekä prosciuttoa sopivasti maustettuna ja kaveriksi kesäisiä vihanneksia. Ovat kokeilemisen arvoinen yhdistelmä. Sekoitetaan marinadin aineet keskenään. Ripotellaan fileille hieman suolaa. Nostetaan fileet marinadiin ja annetaan maustua vähintään muutama tunti. Kiedotaan prosciutto maustuneiden fileiden ympärille ja kiinnitetään tikulla. Paistetaan fileet molemmin puolin pannulla kypsäksi. Pilkotaan vihannekset sopiviksi lohkoiksi, paistellaan pannulla kypsiksi, lisätään joukkoon tujaus balsamicoa ja vaahterasiirappia, syödään lämpiminä.
Yrttiset prisciutto-broileri pihvit
  • 4 kpl broilerin fileepihvejä
  • suolaa
  • 0,5 dl öljyä
  • 2 rkl sitruunanmehua
  • 1 rkl punaviinietikkaa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 tl välimeren yrttimaustetta
  • 1 tl timjamia
  • 3 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa
  • mustapippuria
  • 1 pkt prosciuttoa
Kesäiset vihannekset
  • 1 kesäkurpitsa
  • 2 isoa punasipulia
  • 1 punainen paprika
  • balsamicoa
  • vaahterasiirappia
  • ripaus suolaa

Kalastelua


Tässä kalaa hiukan eri muodossa. Ongittu ollaan kahdesti tänään. Koululaisilla oli ongintakilpailut ja poju nappasi kahdeksan ahventa, joista osa oli oikein kivan kokoisia. Hänen ryhmänsä sai yhteensä kahden kilon ahvensaaliin. Ja kuten kunnon kalajuttuihin kuuluu, ei ymmärretty ottaa haavia mukaan ja se oikein iso ahven pääsikin karkuun. Siitä olisikin syöty koko perhe. Nyt illalla ei sitten isompaa saalista tullutkaan, mutta kyllä me pian omia ahvenia paistelemme, saattepa nähdä.

Lempeät lohimedaljongit ja remoulade


Kesäisen päivän kalainen ruoka. Sekoitetaan marinadin ainekset ja levitetään medaljongien päälle, paistetaan molemmin puolin kypsäksi pannulla ja nautitaan remouladen kera. Juomaksi chileläinen Tarapaca Reserva Chardonnay, joka on runsas ja täyteläinen valkoviini. Viinin hedelmäisyys ja hapokkuus ovat hyvin tasapainossa. Tämä eksoottisen hedelmäinen ja pirteä viini sopii erinomaisesti paistettujen ja grillattujen kalaruokien kanssa.
Marinadi:
  • 3 rkl HP-kastiketta
  • 3 rkl hunajaa
  • 1 rkl Dijon-sinappia
  • 1 tl sitruunanmehua
  • sitruunapippuria
  • mustapippuria
  • suolaa
Remoulade:
  • 2 dl majoneesia
  • 1 prk smetanaa
  • 2 tl valkoviinietikkaa
  • 1 punasipuli silputtuna
  • 1 rkl rakuunaa
  • 1 rkl ruohosipulia
  • 0,5 tl sokeria
  • 0,5 valkosipulin kynsi puristettuna
  • tiraus sitruunanmehua


maanantai 27. toukokuuta 2013

Mustikkainen valkosuklaakakku




Tämä viikko taitaa olla sellaista enemmän tai vähemmän kakkuista aikaa. Harmi että tästäkään kakusta ei ole sisäkuvaa, kun lähti muualle. Kokeilin uudenlaista täyteyhdistelmää ja täytteet rimmasivat kyllä mainiosti. Aika makea, muttei kuitenkaan liikaa, varsinkaan jos pöydässä ei ole muuta makeaa tarjottavaa. Kakku sisältää kuusi kahdesta kääretorttulevystä leikattua ympyrää. Valmistuskin sujuu siis nopsakasti, kun ei tarvitse odotella ison kakkupohjan kypsymistä. Vatkataan munat ja sokeri vaahdoksi, lisätään sihdaten kuivat aineet ja levitetään pellille, paistetaan 180 asteessa kypsäksi. Näitä pohjia tehdään siis kaksi. Leikataan jäähtyneistä pohjista viisi sopivaa ympyrää. Valmistetaan täytteet. Vatkataan kerma vaahdoksi, lisätään rahka ja mustikkahillo. Maustetaan tarpeen vaatiessa sokerilla. Valkosuklaakreemiä varten valkosuklaa sulatetaan ja jäähdytetään, sekoitetaan keskenään voi ja mascarpone, lisätään vuorotellen jäähtynyt valkosuklaa ja tomusokeri. Kelmutetaan kolmen litran vuoka ja kootaan kakku sinne, ensin pienin ympyrä ja viimeiseksi isoin. Viimeinen ympyrä kootaan jäljelle jääneistä paloista. Kaikkien pohjien väliin laitetaan mustikkatäytettä sekä ohut kerros valkosuklaakreemiä. Kakku kipataan tarjoilulautaselle ja loppu valkosuklaakreemi sivellään kakun pintaan tasaiseksi kerrokseksi. Marsipaani kaulitaan ohueksi reiluksi levyksi ja siirretään kaulimen avulla kakun päälle. Tasoitellaan ja ylimääräinen osa leikataan pois. Kakun voi koristella viinirypäleillä ja tomusokerilla sekä sokerihelmillä.
Pohja:
  • 4 kananmunaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl perunajauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
Mustikkatäyte:
  • 2 dl vispikermaa
  • 1 prk vaniljarahkaa
  • 0,5 prk Maribel mustikkahilloa
  • ripaus sokeria
Valkosuklaakreemi:
  • 400 g valkosuklaata
  • 150 g voita
  • 1 prk mascarponea
  • 3 rkl tomusokeria



sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kilistelyä




Meillä on viikonloppuna kilistelty iloisten uutisten kunniaksi. Elämä on joskus aika yllätyksellistä ja pieneen pätkään voi mahtua uutisia laidasta toiseen. Mansikat olivat muuten yllättävän hyviä ja täytteeksi laitettiin mascarponea ja vatkattua kermaa sekä hiukan mansikkalikööriä. Herkullisia olivat. Tulisipa pian satoa omalta pikkuruiselta mansikkamaalta.


lauantai 25. toukokuuta 2013

Reposaaren VPK-talo













Pieni mainospala tähän väliin. Jos olet miettimässä juhlia ja juhlapaikkaa, on Reposaaren VPK-talo yksi oiva vaihtoehto. Reposaaren VPK-talo on valmistunut vuonna 1901 ja sijaitsee Kirkkokadun ja Amiraalinkadun kulmassa. Talossa on aikoinaan pidetty tanssiaisia, toiminta- ja harjoitusiltoja sekä perhejuhlia. Edelleenkin talo on suosittu juhlapaikka. VPK-talo on sisältä yksinkertaisen kaunis vaaleine väreineen ja vanhoine kalusteineen ja sitä voi vuokrata juhlatilaksi täältä. Kauniimpaa juhlapaikkaa saa hakea. Jos kyseessä on häät on Reposaaressa myös pieni kaunis kirkko. Reposaaren kirkko on norjalaistyylinen tunturikirkko. Kirkko valmistui 1876, ja vihittiin tuolloin käyttöön. Kirkko soveltui aluksi vain kesäkäyttöön, talvikäyttöön sopivaksi se muutettiin 1902. Sitä korjailtiin myös 1906, jolloin sinne asennettiin myös Felix Frangin maalaama kaunis alttaritaulu. Kirkko on muodoltaan kuusikulmainen ja sen kellotapuli on kahdeksankulmainen. Kirkon suunnittelijaa ei tunneta, sen piirustukset tilattiin aikoinaan Tukholmasta. Kattomaalauksista on vastannut professori Lennart Segerstråle, joka maalasi ne 1928. Kirkon urut on hankittu 1940, ja ne ovat 11-äänikertaiset. Kirkko on nykyään suosittu nähtävyys sekä vihkimiskirkko. Kesäaikaan kirkossa on vihkimisiä jatkuvasti ja teiden varsilla paljon hääopasteita eli rakkausmerkkejä, kuten kuopus asian ilmaisee.

torstai 23. toukokuuta 2013

Suklainen dominokakku


Taas on tullut se aika vuodesta, jolloin pitää hyvästellä yhdeksäsluokkalaiset ja suuntautua uusiin haasteisiin. Kun on kolme vuotta nähty lähes päivittäin, oppii siinä tuntemaan puolin ja toisin aika hyvin. Toivon kaikille oppilailleni onnea ja menestystä tälle joskus vaativallekin elämän polulle. Ja kakkua heille tietysti. Toistaiseksi kakuilla on voinut mukavasti lahjoa ja kiristää, nehän ovat ne tunnetusti parhaat keinot. Tämä versio on kuitenkin ihan vain kiitokseksi sujuvasta yhteistyöstä ja mukavista hetkistä. 
Pohja:
  • 220 g voita
  • 4 dl ruokosokeria
  • 4 kananmunaa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
Täyte:
  • 4 dl kuohukermaa
  • 1 prk mascarponea
  • sokeria maun mukaan
  • suklaa- ja vaniljasuperdominoita
  • 1 marenkilevy
Vatkataan voi ja sokeri vaahdoksi, lisätään munat yksitellen hyvin vatkaten, lopuksi vatkataan joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaadetaan voideltuun vuokaan ja paistetaan 175 asteessa kypsäksi. Kumotaan hieman jäähtyneenä. Vatkataan kerma vaahdoksi sokerin kanssa ja lisätään joukkoon mascarpone, vatkataan pehmeäksi vaahdoksi. Laitetaan seosta kakun väliin ja seoksen päälle kerros dominoita. Kakun päälle vielä ohut kerros täytettä ja sitten marenkilevy. Levyn päälle laitetaan loput täytteestä ja koristellaan dominoilla.







keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kanankoipia ja artisokan sydämiä


Viime päivien vapaa-aika on kulunut kilpailureseptejä suunnitellessa, niistä lisää myöhemmin. Tässä kuitenkin kovasti herkullinen kanaresepti, joka on alunperin otettu jostain ulkolaisesta blogista, mutta on muutettu matkan varrella omaan suuhun sopivaksi. Erittäin herkullinen ohje, jota kyllä kannattaa kokeilla.
  • 4 kanankoipea
  • 1 tlk artisokan sydämiä
  • 3 isoa punasipulia
  • 2 tl Dijon sinappia
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 0,5 dl punaviinietikkaa
  • 0,5 dl valkoviiniä
  • ripaus basilikaa
  • ripaus timjamia
  • ripaus rakuunaa
  • 1 laakerinlehti
  • suolaa ja pippuria
Laitetaan paloitellut sipulit ja artisokat vuoan pohjalle. Kanat asetellaan vihannesten päälle. Sekoitetaan sinappi, mausteet sekä öljy, etikka ja valkoviini. Levitetään seos kanojen päälle, ripotellaan päälle hiukan suolaa ja mustaa pippuria. Kypsennetään 180 asteessa noin tunnin ajan. Levitetään välillä paiston aikana kastiketta kanojen päälle.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kesää ilmassa


Nyt on kyllä ollut muutama niin hieno ja lämmin päivä. Jopa täällä saaressa on ollut ihanan kesäistä ja ensimmäisiä perhosiakin bongattu. Vihdoin koivussakin hiirenkorvat ja yrttipenkki herännyt talven jälkeen henkiin. Jäätelöä on siis nautiskeltu ja ensimmäistä kertaa maistoin Maraboun suklaatuorejuustoa. Vatkasin kaveriksi 2 dl kermaa ja suklaavaahto sopikin hienosti jäätelön kaveriksi.




perjantai 17. toukokuuta 2013

Appelsiininen porkkanakakku


Lämmin kiitos kannustavista kommenteista, Ukko silminnähden nauttii saamastaan ihanan naisväen huomiosta. Tervetuloa myös uusille lukijoille. Olen muutama viikko sitten yrittänyt saada aikaiseksi täydellistä porkkanakakkua ja kolmas versio meni mielestäni aika nappiin. Sopivan kostea, mehevä ja kuorrutteen ainekset kohdillaan. Tämä on erittäin helppo tehdä ja on hiukan erilainen versio perinteisestä porkkanapiirakasta. Me juhlistamme tänään Ukon vanhenemispäivää perheen kesken ja nautimme lämpimästä säästä. Ehkä harrastan myös hiukan taikinaterapiaa.
Pohja:
  • 3 munaa
  • 3 dl sokeria
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • ripaus suolaa
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • 1 rkl kanelia
  • 200 g sulatettua voita
  • 2 isoa tai 3 keskikokoista porkkanaa raastettuna
  • 3/4 dl appelsiininmehua
Kuorrutus:
  • 2 prk mascarpone juustoa
  • 1 prk appelsiinimaustettua tuorejuustoa
  • 1 prk maustamatonta tuorejuustoa
  • 4 tl vaniljasokeria
  • 4 dl tomusokeria
  • 2 dl kuohukermaa
Vatkataan munat ja sokeri vaahdoksi ja lisätään keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi voisula, porkkanaraaste sekä appelsiininmehu. Kaadetaan voideltuun ja korpujauhotettuun kakkuvuokaan, paistetaan 175 asteessa noin 40-50 minuuttia. Kannattaa testailla kypsyyttä niin, että heti kun tikkuun ei keskeltä taikinaa tartu, kannattaa ottaa pois uunista. Kakku jäähdytetään hyvin ennen kuorrutteen laittamista. Kuorrute tuntuu varsin tuhdilta määrältä, mutta sitä laitetaan kaksi kerrosta kakun väliin. Sekoitetaan mascarpone ja tuorejuustot sähkövatkaimella sekaisin. Siivilöidään joukkoon sokerit ja sekoitetaan. Lisätään lopuksi kerma ja vatkataan seos sileäksi ja kuohkeaksi. Kuorrute on siis tosi nopsa valmistaa. Mikäli ei halua täytettä kakun keskelle, voi täyteannoksen toki puolittaa.




keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Sydän syrjällään


Olen elänyt tällä viikolla elämäni ikävimpiä päiviä. Ukko ajoi maanantai-iltana rajun moottoripyöräkolarin. Samaan suuntaan kulkenut traktori oli näkynyt todella huonosti ja alhaalla ollut aurinko oli yhtäkkiä leimahtanut puiden takaa ja häikäissyt täysin näkymän. Samassa pyörä osui kahdeksankympin vauhdista traktorin perälevyyn. Ukko lensi asfalttiin, pyörästä tuli rusina ja traktori halkesi takaa. Muutama auto oli jo aikaisemmin tehnyt paniikkijarrutuksen samasta syystä. Heti ei tietysti osattu sanoa Ukon selviämisestä mitään varmaa ja keskussairaalassa tehtiinkin perusteellinen kuvausten sarja ja otettiin sydänfilmi sekä verikokeita. Sisäisiä vammoja ei onneksi ollut ja ulkoisiakin lentoon nähden vähäisesti, meidän perheen kaikki suojelusenkelit olivat siis hälytyksessä. Nukutuksen ja tikkauksen sekä paikkauksien ja kipsauksien jälkeen Ukko on saatu kotiin toipilaaksi. Viimeöinen kuorsauskin oli suorastaan ihanaa, yleensä kun saa nopeasti kyynerpäästä. Ukon huumori kukkii entisenlaisesti, joten eiköhän tästä selvitä. Kiitos erityisesti nopealle Reposaaren VPK:n väelle. On hienoa, että saaressa on ensivasteyksikkö. On myös ollut lohduttavaa huomata, kuinka paljon ihania ystäviä meillä on. Olette kullanarvoisia, kiitos.


maanantai 13. toukokuuta 2013

Siideripäärynät


Sain äitienpäiväksi pojulta kirjeen, johon hän oli kirjannut ajatuksia äidistä. Alut oli tehnyt ope ja loput keksinyt poju. Tässä osa, ovat aika ihania:
  • Äitini on maailman paras kokki
  • Äitini on maailman innokkain juoksija
  • Äitini on opettanut minulle hyviä tapoja 
  • Äitini lempiruoka on rahka 
  • Äitini lempiväri on turkoosi
  • Äitini uskaltaa ajaa skootterilla
  • Äitini ei haluaisi olla yksin
  • Äitini lempiasu on huppari ja verkkarit
  • Äiti osaa leipoa James Oliver pizzan, heh heh
Siideripäärynäohje siis edellisessä postauksessa. Olen keittänyt päärynät siideriliemessä puolikkaina. Kypsien päärynöiden päälle voi lurauttaa hiukan vaahterasiirappia. Päärynöiden kanssa sopii hyvin vaahto, jossa on 2 dl vispikermaa vatkattuna, 150g creme fraichea ja 2 rkl vaahterasiirappia. Sekaan voi lisätä pähkinäseosta.


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Aurinkoista äitienpäivää

Äitienpäivä on aloitettu herkullisissa tunnelmissa, tästä on hyvä jatkaa. Toisaalta minulla on kyllä äitienpäivä joka päivä, koska meillä on niin kivat pojat. Suurenmoinen onni olla äiti. Sydämellisiä onnitteluja kaikille äideille, erityisesti tietysti mummulle, omalle äidille ja anopille.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Toscainen siideripäärynäpiirakka


Tein tänään siideripäärynöitä ja sitten juolahti mieleen hiukan jatkojalostaa tuotosta. Alla erikseen ohje siideripäärynöiden tekoon, jotka ovat oivallista jälkiruokaa, niistä kuitenkin myöhemmin. Tämä piirakka olikin sitten todellista herkkua, koittakaa ihmeessä. Siideripäärynöitä voi sitten tehdä samalla jälkiruuaksi. Piirakan kanssa sopii loistavasti vaahterasiirappinen creme fraiche -vaahto, jonka ohjeen laitan myös mahdollisimman nopsasti. Ensimmäiseksi kannattaa keittää päärynät siiderissä. Päärynät leikataan puoliksi ja kuoritaan. Ainekset sekoitetaan kattilassa, kiehautetaan ja lisätään päärynät. Keitetään puolisen tuntia kypsäksi. Valmistetaan pohja. Vatkataan munat ja sokeri, lisätään keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi maito sekä voi. Kaadetaan voideltuun vuokaan ja paistetaan 200 asteessa 20 minuuttia. Sillä välin päärynät leikataan kuutioiksi ja valutetaan ylimääräinen neste pois. Valmistetaan toscakuorrute. Sekoitetaan kattilassa ainekset varovasti sekaisen ja kiehautetaan. Levitetään päärynäpalat puolikypsälle pohjalle ja lisätään päälle toscaseos. Paistetaan uunin yläosassa kymmenisen minuuttia niin, että piirakka saa väriä.
Pohja:
  • 2 kananmunaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 0,5 dl maitoa 
  • 180g voita
Siideripäärynät:
  • 0,5 l Golden Cap päärynäsiideriä
  • 1,5 dl sokeria
  • 0,5 sitruunan mehua
  • 3 päärynää
  • 1 tl vaniljasokeria
Toscakuorrute:
  • 80g voita
  • 1 dl sokeria
  • 100g mantelilastuja
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl maitoa





perjantai 10. toukokuuta 2013

Kesäkurpitsainen artisokansydänsalaatti


Tämä salaatti meni hiukan taas siihen suuntaan, että katsotaan mitä kaapista löytyy. Kesäkurpitsan kävin kyllä varta vasten ostamassa ja voi kuinka odotankaan, että sitä saa omalta maalta. Kasvilavarakentaminen on hiukan vielä kesken. 
  • 1 prk artisokan sydämiä
  • salaattia
  • rucolaa
  • puolikas kesäkurpitsa raastettuna
  • kirsikkatomaattia
  • punasipulirenkaita
  • fetajuustoa
  • paahdettuja pinjansiemeniä
kastike:
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 3 rkl balsamiviinietikkaa
  • pari aurinkokuivattua tomaattia
  • ripaus suolaa
  • ripaus mustaa pippuria
  • luraus sitruunanmehua


Kotoliving mainostaa


Kerran näinkin päin, että joku mainostaa minua, enkä minä muita. Ukko toi Elliksen kommentista intoutuneena kaupunkireissulta uuden Kotoliving-lehden, jossa pikkuinen juttu blogista. Yleensä olen kohteliaasti kieltäytynyt lehtijutuista, mutta tässä kohdin ajattelin että mikä ettei, ehtona oli hiukan mainostaa Reposaarta ja löytyyhän se nimi jutusta. Lehti oli minulle täysin uusi tuttavuus, tosi erilainen mitä käsityö- ja sisustuslehdet yleensä. Eniten ehkä tykkäsin visuaalisesta toteutuksesta ja ihanista kuvioista sekä värimaailmasta.


Teetä ja sympatiaa


Vietimme helatorstain tuttavapariskunnan kera ja mukavaa oli. Tänään on sitten lipitelty heidän muiden herkkujen kera tuomaansa Williamson teetä. Edelliset olivatkin loppu, joten tulivat tarpeeseen. Erittäin laadukasta ja täydellisen makuista, kannattaa koittaa. Sitä en tiedä saako jostain Suomesta, kun on tilattu Englannista. Teetä voi ostaa ihan pahvipakkauksissa tai kauniissa metallisissa elefanttirasioissa, joissa on 20 tai 40 teepussia. Käykääpä tutustumassa Williamson kotisivuilla täällä.


Lazienkin puisto


Varsovan puistokuvat lisäilty tuonne sivupalkin blogiin, tervemenoa katsomaan, jos kiinnostaa. Kaikki kuvat Lazienkin valtavasta puistoalueesta, monta pienempää puistoa jäi katsastamatta, ehkä joskus toisella kerralla.

torstai 9. toukokuuta 2013

Suklaadippi





Tällä kertaa dipattiin hedelmänpaloja ja banaanisuklaayhdistelmä vei voiton. Tämä dippi sopii kyllä monen muunkin dipattavan kanssa ja ihan vaikka yksinäänkin. Ihanan pehmeää ja suklaista. Vatkataan kerma vaahdoksi, sekoitetaan joukkoon muut ainekset ja vatkataan pehmeäksi vaahdoksi.
  • 1 rasia Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
  • 2 dl vispikermaa
  • 1 tl vaniljakreemijauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 3/4 dl sokeria
  • 3/4 dl kaakaojauhetta

maanantai 6. toukokuuta 2013

Keväinen Varsova


Keväisen kaunis Varsova on katsastettu ja nautittu ylellisestä hotellista, herkullisesta ruuasta ja erinomaisesta seurasta. Suosittelen ehdottomasti käymään Puolassa, joka on monella tavalla varsin kiehtova maa. Varsova on tällä hetkellä hotellien maailmanlaajuisessa hintalaatuvertailussa ykkösenä ja ruoka oli sekä hintansa että makunsa puolesta todella positiivinen yllätys. Paikallinen herkku paahdettu ankanrinta appelsiinikastikkeella teki lähtemättömän säväyksen herkullisista jälkiruuista puhumattakaan. Jos olet kiinnostunut matkakuvista, voit klikkailla itsesi sivun laidasta Kamienne Schodki -kadun kuvasta Varsovatunnelmiin. Päivitys on vielä kesken ja latailen kuvia vielä tämän viikon aikana lisää.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...