lauantai 11. tammikuuta 2014

Samettisen pehmeä suklaavanukas


Kyllä se vaan niin on, ettei suklaata päihitä mikään. Tämä ohje on sovellettu ja kehitelty viidelle meidän perheen henkilömäärän mukaan. Vanukas on todella pehmeää ja makeaa, joten suurta määrää sitä ei tule kerralla syötyä. Jos laittaa maitosuklaata ja valkoista suklaata, tulee sellainen lähes pähkinäinen maku. Jos taas laittaa valkosuklaan tilalle tummaa suklaata, tulee syvempi suklaan maku ja silloin kannattaa lisätä myös hiukan sokerin määrää. Lusikallinen on ihan sopivasti. Jos tätä tekee jälkiruuaksi, voi pohjat tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä ja koristelun ennen tarjoilua.


Paloitellaan suklaat kattilaan. Sekoitetaan toisessa kattilassa kerma sekä sokerit sekaisin ja kuumennetaan hiljalleen kiehumispisteeseen, ei keitetä. Kaadetaan kuuma kermaseos suklaiden päälle, sekoitellaan niin kauan, että suklaat sulavat. Lisätään kahvilikööri tai joku muu mauste. Sekoitetaan joukkoon yksitellen keltuaiset. Kaadetaan valmis seos pieniin vuokiin. Laitetaan vuoat isompaan uunivuokaan ja lisätään vettä niin, että sitä on pikkuvuokien puoleen väliin saakka. Laitetaan vuoka uuniin 175 asteeseen 40 minuutiksi. Kun vanukas on valmista, laitetaan pikku vuoat jääkaappiin jäähtymään. Tarjoillaan kylmänä. Vatkataan päälle kermavaahtoa ja koristellaan karkeilla. Ja jottei valkuaiset mene hukkaan, kannattaa niistä tehdä marenkeja, ohje löytyy vaikkapa tästä.
  • 150 g maitosuklaata
  • 100 g valkosuklaata
  • 5 dl kermaa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 rkl sokeria
  • 2 rkl Sheridan´s kahvilikööriä
  • 6 keltuaista


8 kommenttia :

  1. Minulla se tämä tipaton ja karkkilakko päällä...Tämä ihanuus taitaa sisältääkin liikaa toopinkia :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan kuuloinen. Määräkin olisi varmaan meidän 5-hengen perheellemme sopiva. Vielä vuosi sitten olisi äiti saanut lisäannoksen nuorimmaiselta jääneestä lopusta, mutta suklaata ei nykyään enää jää isommastakaan annoksesta...

    VastaaPoista
  3. Oi, nam! ♥ Vastustamattoman oloinen herkku!

    VastaaPoista
  4. Υπέροχη, σκέτος πειρασμός!!!
    Πολλά φιλιά

    VastaaPoista
  5. Ihan varmasti täydellinen päätös hyvälle aterialle!

    VastaaPoista
  6. Täydellisen totta: Mikään ei päihitä suklaata. Nyt kun olen suklaapaussilla, huomaan hiertäväni omaa rajoitustani ostamalla jäätelöä Aino Nougat Samettinen, jossa on mahtavaa nougatsuklaata;)

    Sinä et varmaankaan muista niin vanhoja valmissuklaavanukkaita kuin Viri-vanukas. Sellaista saivat nauttia monet lapset, joiden vanhemmat kävivät töissä eikä ollut aikaa etenkään arkena aikaa paneutua syveänpään herkun valmisteluun.

    Kiva ohje!

    VastaaPoista
  7. Siis mitä herkkua, nams ja mums!

    VastaaPoista
  8. Ihana ohje ^^ Sitä joskus miettii, miksi ostaa lisäainepommeja valmisvanukkaita, kun näin hyvää saa kätevästi itsekin eikä edes paljolla vaivalla :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...