sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Hopeitten kiillotusta


Tammikuu tuli sekä meni ja sen myötä tammikuun liikuntahaasteeni. Kilometrejä kertyi 160, joten päivittäin lenkkeilin keskimäärin viitisen kilometriä. Helmikuussa on uudet haasteet, katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. Aikaa saisi ihmisellä olla hiukan enemmän, ei tässä kerkiä toteuttamaan kaikkea mitä haluaisi. Lauantai meni siivoillessa, enkä kyllä mitään hopeita kiillotellut, mutta rekvisiittaa laitoin järjestykseen. Paljon on kaikkea kertynyt, mutta ei tietenkään tarpeeksi. Kirpputoreja pitäisi päästä kiertelemään useammin. Blogiyhteistyö jatkuu moneen suuntaan koko ajan. Uudessa Unelmien Talo ja Koti -lehdessä oli blogista pieni juttu. Lehden nettisivuilla on runsaasti mukavia reseptejä, sinne pääset tästä. Isompaankin lehtitouhuun pyydettiin mukaan, mutta kauniisti kieltäydyin, sillä olen sitä mieltä, että kuuden sivun juttu valokuvineen ja resepteineen monta kertaa vuodessa ilman mitään korvausta on kyllä hyväksikäyttöä. Toivotaan, että helmikuun myötä kevät tekee tuloaan ja aurinkokin innostuu paistelemaan. Helmikuussa on luvassa iloisia yllätyksiä, pysykäähän mukana.


3 kommenttia :

  1. Mukava nähdä pieni aavistus kuvastasi ;) Tosiaankin se ilmaiseksi lehden tekeminen kuulostaa hyväksikäytöltä, hyvä kun et suostunut!

    VastaaPoista
  2. Pysytään! Täällä on ihania reseptejä ja kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  3. Ohoh, aikas röyhkeä tarjous oli. Palaillaan tässä helmikuussa tältäkin suunnalta - meillä kun on suunnitelmia ruokabloggarienkin päänmenoksi ;-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...