maanantai 31. maaliskuuta 2014

Sopat!


Marc Aulenin uusi Sopat kirja on ilmestynyt ja päässyt meillä jo koekäyttöönkin. Gummerus lähetti kirjan testattavaksi ja kyllä sitä on luettukin. Ihastuin siihen välittömästi yksinkertaisen ja tyylikkään ulkoasun vuoksi. Ohjeet eivät ole vaikeita, vaan kautta koko kirjan heijastuu Aulenin hieno filosofia siitä, että hyvä ruoka ei ole rahasta kiinni. Hänen mukaansa kaikki riippuu tekotavasta ja mielikuvituksesta. Lisäksi pidän siitä, että Aulen ei ole kevyttuotefani ja sopat onkin toteutettu ihan kunnon raaka-aineista. Kun nyt on vauhtiin päästy, soppaillaan meillä varmaan useampikin viikko. Seuraavana on ruokalistalla lohiseljankaa, sipulisoppaa ja appelsiini-lanttukeittoa. Kokeiltu on jo suppilovahvero-savuporokeittoa ja tomaatti-bataattisoppaa. Sain luvan tuikata teille ohjeen, joten se tulee seuraavaksi.


Tämä oiva keitto on niin hyvää sellaisenaan, että se on itsessään kuin juhla-ateria. Voit halutessasi laittaa ruokapöytään pikku lisukkeita, joilla jokainen voi tuunata soppansa omanlaisekseen. Sekaan sopii vaikkapa savuporosuikaleet, fetajuusto, vuohenjuusto, paistetut jyvät, pähkinät ja smetana. 

1,5 litraa kasvis- tai kanalientä
1,1 kg kuorittua bataattia, reiluina paloina
1 reilu rkl raastettua inkivääriä
150 g sipulisuikaleita
1 reilu rkl kuivattua basilikaa
0,7 dl sitruunamehua
1 reilu tl samba oelek -tahnaa
10 g tuoretta basilikaa
1 dl smetanaa
3 dl tomaattimurskaa

Keitä pehmeiksi kaikki ainekset paitsi tuore basilika, smetana ja tomaattimurska. Lisää sitten basilika, smetana ja soseuta tasaiseksi. Lisää soseutuksen jälkeen tomaattimurska ja sekoita. 







5 kommenttia :

  1. Voi namskis, luettuna jo herkullista :)

    VastaaPoista
  2. Mä sain Sopat! myös ja se oli rakkautta ensiselaamisella! Huikeita makuja, mutta niin simppelein jutuin, että jokainen lukutaitoinen onnistuu ihan varmasti.

    VastaaPoista
  3. Tämän kirjan haluan... Suosittelen myös käymään Qulmassa, kun Helsingissä liikkuu. Isäntä Mark on tosi mukava ja keitot ah niin maistuvia:)

    VastaaPoista
  4. kauniin väristä ja herkullisen näköistä ja mikä kattaus se kruunaa ihanan ruokahetken

    VastaaPoista
  5. Vaikuttaa hyvältä kirjalta. Ihan liian paljon ilmestyy ihania keittokirjoja, kun hyllyissä ei tahdo enää kotona tila riittää.:)

    Oletko saanut kirjan ja leikkuulaudan Blogatin kautta? Ainakin siellä näitä oli myös tarjolla. Ei muuten, mutta Blogiringissä ollessa ei voi olla myös Blogatissa.:(

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...