tiistai 17. kesäkuuta 2014

Juhannusruusu



Kylläpä se nyt heitti kelin kylmäksi, täällä ei onneksi ole tullut räntää. Toissapäivänä vielä grillailtiin iloisesti shortsit jalassa ja nautin suuresti, kun Vepsu toimi grillimestarina ja hoiti homman alusta loppuun saakka ihan yksin. Nyt ei kyllä tulisi mieleenkään grillailla. Niinpä tänään on siivottu oikein urakalla juhannusta varten ja siihen tämä tuulinen, raikas keli sopi oikein hyvin. Varmuuden vuoksi kaivoin toppatakin ja toppaliivin esiin, sillä perinteinen juhannuspyöräily pitää tehdä oli keli mikä hyvänsä. Juhannusruusu aloittelee kukintaansa ja sitä pitää käydä nuuhkuttelemassa joka päivä. Valtavan isossa puskassa on kyllä huumaava tuoksu, sitä kun saisi jotenkin talven varalle säilöttyä.



10 kommenttia :

  1. Voi - siellä on juhannusruusuaika vielä edessä. Minun ruusuni aloittivat kukintansa jo hyvän aikaa sitten, mutta viime viikon rankkasade teki tuhojaan - eikä nämäkään säät parhaat ole. Onneksi on vielä toivoa: muutamia nuppuja on odottamassa.
    Oikein hyvää juhannusta Reposaareen!

    VastaaPoista
  2. Meillä juhannusruusut ovat autuaasti jo ehtoopuolella vaikka hyytävä kylmyys hidastaa kukkimista niin silti maa on terälehdistä valkoinen.

    VastaaPoista
  3. Hyvää juhannusta teille - juhannusruusuja tuoksutellen ja pyöräillen!

    VastaaPoista
  4. Meilläkin isäntä on grillimestari, joka ei yleensä apua tarvitse. Ja oikeassa olet juhannusruusuista. Minäkin haluaisin tallentaa sen tuoksua. Meillä tosin alkaa olla jo kukinta loppupuolella paitsi yhdellä varjoisalla piharakennuksen nurkalla.

    VastaaPoista
  5. Juhannusruusu on minun lemppari. Meillä ei kerkiä kukkimaan juhannuksena.
    Hyvää juhannusta :)

    VastaaPoista
  6. Nyt saisi kyllä olla taas lämpimämmän päivän vuoro, eilinen olikin kyllä niin kylmä ettei oikein ulkona huvittanut olla. Pihaan sopi vielä tuo kamalan kylmä kova tuuli parantaen vielä kylmän vaikutusta. Ei onneksi meiläkään satanut mitään valkoiseen viittaavaa. Eikä paljon vettäkään.
    Juhannus tulee säästä piittaamatta ja juhannusruusu kukkii täydessä loistosdsaan.
    Kaikesta huolimatta, oikein hyvää juhannusviiikkoa.

    VastaaPoista
  7. Niin kaunis ja tuoksuva. Ja tällä kertaa kukinta osuu oikeaan aikaan.

    VastaaPoista
  8. Juhannusruusu on kyllä niin kaunis!
    Meillä tosin rusakot söi sen(kin).

    Kaunista juhannusta!

    VastaaPoista
  9. Hyvää juhannusviikkoa:)

    VastaaPoista
  10. Heippa! Oletko huomannut, että olen laittanut sulle sähköpostia :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...