sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Raparperinen mansikkacharlotta



Viime viikolla Reposaaressa oli perinteiset kesäpäivät. Tarjolla oli kirpputoreja, kahviloita, erilaisia musiikkiesityksiä ja vaikka mitä. Meillä oli perinteiseen tyyliin kahvila, jonka tuotto meni Räpsöön nuorisotoimintaan Mooseen. Viime kesän kahvilapäivästä jotain oppineena tein kaksinkertaisen määrän kakkuja ja tarjottavaa, mutta väenpaljous yllätti kyllä täydellisesti. Tarjolla oli toffeista juustokakkua, raparperista mansikkacharlottaa, minipavlovaa mansikkatäytteellä, saaristolaisleipää savulohilevitteellä, toffeisia mokkapaloja, suklaapaloja sekä maustettuja marenkeja. Kaikki menivät kaupaksi jo paljon ennen kuin päivä oli loppu. Kahvia tuli keitettyä 150 kuppia ja mehuakin meni jonkin verran. Kaikeksi onneksi sisko oli auttamassa. Olisipa kiva, jos tällaista olisi useamminkin. Aivan ihania ihmisiä ja kommentteja, kiitos kaikille kävijöille. 




Kääretorttu:

  • 4 kananmunaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • raparperista mansikkahilloa
Täyte:

  • 4 dl kermaa vatkattuna
  • 1 Philadelphia maustamaton tuorejuusto
  • 1 teemakulhollinen mansikoita 
  • 7 liivatelehteä
  • tujaus raparperista mansikkahilloa
  • sopivasti sokeria

Valmistetaan ensin kääretorttu. Vatkataan kananmunat ja sokeri vaahdoksi, lisätään kuivat aineet. Levitetään taikina pellille ja paistetaan 200 asteessa kypsäksi. Levitetään jäähtyneelle kääretorttulevylle hilloa ja kääritään rullaksi. Leikataan paloiksi. Vuorataan vuoka foliolla ja levitetään palat vuoan pohjalle ja reunoille. Laitetaan täytteen liivatelehdet kylmään veteen. Vatkataan kerma vaahdoksi. Muussataan mansikat tehosekoittimella ja lisätään joukkoon tuorejuusto sekä hillo. Lisätään kermavaahto ja sopivasti sokeria. Sulatetaan liivatelehdet pienessä mansikkamehutilkassa tai vedessä ja annetaan hetki jäähtyä. Kaadetaan huoneenlämpöinen liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon. Kaadetaan täyte vuokaan kääretorttupalojen päälle, peitetään foliolla ja annetaan hyytyä rauhassa muutama tunti tai yön yli. Hyytynyt kakku kumotaan tarjoilulautaselle ja koristellaan kermavaahdolla ja mansikoilla. 

2 kommenttia :

  1. Nyt tuli lapsuus mieleen - silloin tehtiin charlottaa juhliin. On päässyt unohtumaan koko ihanuus - kiitos, että muistutit:)

    VastaaPoista
  2. Vau mitä ihania leivonnaisia!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...